Kerttu Hannula

Kerttu Hannula Joogaan tutustumiseni tapahtui todella hyvään aikaan, vaiheessa, jossa halusin muutosta elämääni. Olin tuolloin, 1990-luvun alkupuolella, yrittänyt jo jonkin aikaa lopettaa tupakanpolton ja vähentää baareissa notkumista, mutta en vain ollut onnistunut. Kun sitten ystäväni mukana menin pieneen meditaatioryhmään ja pian sen jälkeen aloin tehdä lisäksi asanaharjoituksia joogakirjojen avulla, elämäntavat alkoivat muuttua rakentavammiksi kuin itsestään. Meditaatio, asanat ja joogafilosofia toivat parempaa elämänsisältöä ja opettivat myös suhtautumaan omaan kehoon lempeämmin ja arvostavammin.

Sittemmin olen harrastanut Suomen Joogaliiton edustamaa lempeää joogaa, astangajoogaa, Integral Yogaa sekä aikanaan pariin otteeseen myös äitiysjoogaa. Mielestäni kaikki eri joogasuunnat ovat olleet antoisia, omalla tavallaan kauniita ja vastanneet jokainen hieman erilaisiin tarpeisiin. Erityisesti pidän Integral Yogasta sen monipuolisuuden vuoksi.
Olen käynyt Suomen Joogaliiton ohjaajakoulutuksen 2005-2009 sekä osallistunut Paulan vetämään ohjaajakoulutukseen 2008. Aikuiskasvatuksen opinnoissani tein 2008 pro gradu- työni joogasta; ”Jooga voimavarana – tarinallinen tutkimus joogan ohjaajien kokemuksista”. 2011 valmistuin Integral Yoga Hatha® opettajaksi.

Omasta ja muiden joogatarinoista olen huomannut, että jooga voi olla tie kokonaisvaltaiseen muutokseen ja uuteen elämäntapaan. Toisaalta jollekin se voi olla esimerkiksi tapa rauhoittaa mieltä tai rentoutua, toiselle keino ylläpitää ja edistää terveyttä. Tai miksei kaikkea tätä yhtä aikaa, kuten nykyisin itselleni. Ohjatessani toivon, että mahdollisimman monet erilaisin motiivein joogaa harjoittavat saisivat sitä, mitä juuri he etsivät.