Riina Ingalsuo

Joogatieni alkoi vuonna 1986, kun lukiokaverini houkutteli minut mukaan kokeilemaan hathajoogaa. Ja siinä se sitten oli – minun tieni! Siinä vierähti muutama vuosi harjoitellen joogaa epäsäännöllisen säännöllisesti mm. Helsingin työväenopistossa ja itsenäisesti. Vuonna 1993 sain käsiini Selvarajan Yesudianin kirjan ” Jooga ja Terveys”, josta alkoi säännöllinen harjoitteluni joogan valovoimaisella tiellä. Aloin joogan myötä kiinnostua itseni ja Itseni kehittämisestä kaikilla olemisen tasoilla ja luinkin ahnaasti henkistä kirjallisuutta – mikä jatkuu edelleenkin :)

Vuoden 1994 huhtikuusta saakka olen harjoittanut aktiivisesti Astangajoogaa, jonka aloitin Petri Räisäsen ja Juha Javanaisen opastuksella Helsingissä. Vuoteen 2001 asti harjoitin joogaa myös italialaisen Lino Mielen opastuksella. Astangajoogan haasteellinen fyysinen puoli yhdistettynä itsekuriin ja mielenharjoittamiseen kiehtoi minua heti ensiharjoituksesta alkaen suuresti.

Vuonna 1995 perustin ensimmäisen aktiivisesti harjoittelevan astangajoogaryhmän Tampereelle. Vuodet 1996-1997 opetin omien ryhmien lisäksi Sampolassa. Vuonna 1997 päätin matkustaa Intiaan Mysoreen tapaamaan Astangajoogagurua Sri K. Pattabhi Joisia. Mysoresta jatkoin Keralaan Kovalam Beachille harjoittelemaan kuukaudeksi Lino Mielen kurssille. Lähdin vielä samana vuonna takaisin Intiaan ja viivyinkin siellä kokonaista yhdeksän kuukautta. Palattuani takaisin Intiasta 1999 opetin kolmisen vuotta Astangajoogakoululla. Astangajoogakoululla opettamisen jätin vuonna 2003.

Vuodesta 2004 päätyönäni on ollut joogan opetus. Tämä päätös on ollut elämäni paras!

Palautetta ja kommentteja kävijöiltä:
Oikein mukava ja rauhallinen sekä perusteellinen ohjaus. Pidin kovasti ” -Aino
“Harjoitus oli tehokas ja rentouttava ja ohjaaja miellyttävän rauhallinen.” -Sanni
“Kovin erilainen (tapa ohjata) kuin edellinen ohjaajani, joten vaati totuttelua mutta pidin paljon. ” -Susanna
“Olen oppinut paljon ja tunnen oloni paremmaksi. Riina on hyvä ohjaaja ja tunnistaa harjoituksista erinomaisesti miten auttaa… ” -Suvi

Koulutus:
-Shiatsu2000 –diplomishiatsuhierojakoulus 1994-1995 Luonnonkeskuksessa
-Reiki I ja II kurssi Tampereella vuonna 2004
- Astangajoogaharjoittelu mm. Lino Mielen, Petri Räisäsen ja Juha Javanaisen johdolla